Rikhard von Trappe, Helsinki

Testasimme uusimman Välimäki-ilmiön eli Rikhard von Trappen myöhäisenä perjantai-iltapäivänä (klo 17), konseptina lyhyen kaavan illallinen ennen teatteria. Ravintola sijaitsee Grotesk-vainaan tiloissa Rikhardinkadulla. Pitkulainen tila on sävytetty hyvin tummaksi ja ahdettu pöytiä täyteen. Alku ei ollut paras mahdollinen: seisoskelimme tiskin edessä useamman minuutin odottelemassa ensimmäistä kontaktia kolmen tarjoilijan suihkiessa edestakaisin ohitsemme. Kun yhteys henkilökuntaan lopulta saatiin, homma lähti vähän nihkeässä tunnelmassa liikkeelle, mutta onneksi parantui vanhetessaan.

Paikka oli vielä melko tyhjä, mutta väkeä oli tulossa piakkoin tuvan täydeltä. Kaikesta näki, että kiire on, mutta tarjoilija osasi ja jaksoi kertoilla annoksista. Rouvan simpukoiden määrää (0,5 vai 1 kg) vs. nälän astetta ja käytettävissä olevaa aikaa sondeerattiin perusteellisesti. Varsinaiset peukut tulevat viinistä. Rouva tiedusteli stydimpää ranskalaista kuin tarjolla ollut pinot blanc, mihin tarjoilija vastasi tuomalla kellarista listan ulkopuolista Chez Dominiquen jäämistöä: Pouilly-Fumé de Ladoucette 2011 (Loire, Sauvignon Blanc). Kaatohinnaksi sovittiin 0,85 EUR/cl, mikä oli ehkä puolet siitä, mitä viinistä olisi listattuna voinut veloittaa (hinta Alkossa 31,50). Toimi äyriäisten kanssa erinomaisesti. Jos osutte paikalle, kyselkää siis listan ulkopuolelta – helmiä saattaa vielä kellarin perukoilta löytyä.

Ruuat olivat hyvät ja saapuivat kohtuuajassa. Simpukoissa (perinteinen á la marinière) herätti huomiota koko ja mehevyys – näin isoja sinisimpukoita en ole saanut vielä missään, Belgia mukaan lukien. Itse söin salviavoissa paistettua kukonpoikaa, mainio annos sekin. Lintu oli uskallettu jättää ylikypsentämättä, lisukkeina tarjotut inkiväärillä maustettu kukkakaalimuhennos ja vaahdotettu salviavoi toimivat hienosti. Popcornin funktio jäi hämäräksi. Molempien annosten kanssa tuli luonnollisesti kahteen kertaan friteeratut belgianperunat.

Jälkkärit ja kahvit jätettiin ajanpuutteen vuoksi väliin, mutta eipä niille olisi oikein tilaa ollutkaan. Pääruuat täyttivät vatsan enemmän kuin hyvin.

Mesta on kalliinpuoleinen, mutta laatu ja sijainti huomioiden hintansa väärti. Kahden hengen pääruuat ja juomat n. 80 EUR, eli jälkkärien ja kahvien kanssa olisi mennyt yli satasen. Hesarin taannoinen nuivahenkinen arvostelu ei meidän kokemuksemme perusteella ollut oikeutettu. Joo, turhaa kikkailua sekä annoksissa että menuteksteissä, mutta laatu ja palvelu kohdillaan. Kehtaa viedä asiakkaita, ja omalla rahallakin pärjää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Rikhard von Trappe, Helsinki

  1. ”Ravintola sijaitsee Grotesk-vainaan tiloissa Rikhardinkadulla.”

    Vaikka ravintola-skene vaihtuu tiuhaan Helsingissä, ravintola Grotesk ei ole vainaa, vaan elää ja voi loistavasti Ludviginkadulla.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Pera Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s